Italialaisen paistoksen ohje on ollut minulla jo parikymmentä vuotta. Se on helppo ja nopea uunipaistos, joka sopii hyvin myös pakastettavaksi. Tälläkin kertaa tein tavalliseen uunivuokaan saman tien syötävän ja alumiinifoliovuokaan pakastettavan annoksen. Teen monesta ruuasta tupla- annoksen samalla tavalla. Näin ei perheen tarvitse syödä kaupan valmisruokia, kun minä en opiskelukiireiltäni ehdi laittamaan ruokaa. Kaikenlaiset makaroniruuat sopivat pakastettavaksi, samoin esimerkiksi aiemmin tässä blogissa julkaisemani kukkakaalilaatikko. Perunaruokia en mielelläni pakasta, niiden rakenne jotenkin muuttuu pakastamisen aikana.

423820.jpg

makaronia
silputtua sipulia
öljyä
säilykeherkkusieniviipaleita
tomaattimurskaa
kuohu- tai ruokakerma
juustoraastetta
suolaa, mustapippuria, oreganoa, paprikajauhetta
Makaronit keitetään kypsäksi ja kaadetaan voideltuun uunivuokaan. Herkkusieniviipaleet sekoitetaan makaronien joukkoon. Paistinpannulle lorautetaan öljyä (itse käytän Extra Virgine Olive Oil) ja sipulit kuullotetaan, ei ruskisteta öljyssä. Pannuun lisätään tomaattimurska ja seos kiehautetaan sekoittaen. Lopuksi seokseen lisätään kerma ja mausteet. Kastike kaadetaan makaronien päälle uunivuokaan ja sekoitetaan hyvin. Pinnalle ripotellaan juustoraastetta ja vuoka laitetaan uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi.