Juustokakku New Yorkista on herkullinen ohje, jonka valmistuksessa on monta vaihetta. Ohje ei kuitenkaan vedä ihan vertoja blogissa julkaisemani Cheese Caken ohjeelle.
1111875.jpg
POHJA:
2 dl grahamkeksin muruja (käytin Digestive-keksejä)
2 rkl sokeria
1/4 tl kanelia
2 rkl voita
TÄYTE:
200 g raejuustoa
200 g maitorahkaa
2 tl sitruunan mehua
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
Sekoita täytteen ainekset keskenään, painele taikina piirasvuoan pohjalle ja laita kylmään. Sekoita täytteen aineet keskenään. Hiero raejuusto sileäksi. Laita täyteen ainekset pohjan päälle ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja ripottele pinnalle tomusokeria.