Joskus banaaneja ei tulekaan syödyksi, vaan ne jäävät hedelmävatiin tummumaan. Tällöin ne on hyvä käyttää esimerkiksi banaanikakkuun. Banaanikakku on todella mehevää.
606009.jpg
4 keskikokoista banaania
200 g voita tai margariinia sulatettuna
3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
Survo banaanit muusiksi ja lisää voi niihin. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Yhdistä vaahto banaaniseokseen. Lisää joukkoon kuivat aineet siivilän läpi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä 180 asteessa n. 1 tunnin ajan. Kakun kypsyyttä voi kokeilla esimerkiksi tulitikulla. kakku on kypsää, kun siihen ei tartu taikinaa.