Mehevä juustokakku. Kerran parikymmentä vuotta sitten kävin kaupassa kiireellä ostamassa leivontatarpeita ja ostin maustamattoman Hovi-juuston sijasta vahingossa mädillä maustettua. Valmiista piirakasta sitä ei sitten kuitenkaan huomannut, mutta sillä irroitti makeat naurut, kun asian laidan paljasti kahvivieraille.
Onneksi mieheni on taas ryhtynyt kuvaamaan blogiin. Minun kuvaamiani ovat siis tämän blogin suttuiset ja omituisesti asetellutkuvat ja mieheltäni ovat kaikki terävät ja oikeaoppisesti asetellut. Kaikki kuvat ovat kuitenkin minun "stailaamiani".
857288.jpg
POHJA:
75 g voita
1/2 dl sokeria
sitruunan raastettu kuori
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
TÄYTE:
300 g Hovi-tuorejuustoa (taitaa olla Viola nykyään)
1 dl sokeria
2 rkl sitruunan mehua
2 tl vanillinisokeria
2 rkl maissijauhoja
3 munaa
2 dl kuohukermaa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitruunankuoriraaste ja muna hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. Painele taikina vuokaan tasaisesti. Paista pohjaa uunissa 200 asteessa 10 minuutin ajan.
Sekoita sillä aikaa täytteen ainekset keskenään. Ota pohja 10 jälkeen uunista ja kaada täyte pohjan päälle. Paista kakkua uunissa vielä 1 tunnin ajan 150 asteessa. Herkullista.