Omenastruudeli maistuu parhaiten lämpimänä kylmän kermavaahdon kera. Se kannattaa leikata todella terävällä veitsellä, sillä sen taikina on murea.  Taikinan kauluminen vaatii harjoittelua, sen tulee olla riittävän ohut.
1349617.jpg
3 dl vehnäjauhoja
1/2 kanamunaa
1 rkl sulatettua voita
pari tippaa etikkaa
3/3 dl vettä
1/2 tl suolaa

Täytteeksi:
6 omenaa kuorittuna ja viipaloituna
1 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
1 1/4 dl sokeria
raastettu sitruunan kuori
1 tl kanelia
Vatkaa vesi, muna, etikka ja sulatettu voi kulhossa keskenään. Lisää jauhot ja suola ja vaivaa taikina hyvin. Muodosta taikinasta pallo ja anna sen levätä kylmässä n. 1/2 tuntia. Sekoita keskenään omenaviipaleet, rusinat, sokeri, sitruunankuori, kaneli ja mantelit. Kauli taikina leivinliinan päällä paperinohueksi n. 60 x 100 cm levyksi. Se on osaksi kaulittava ja osaksi levitettävä käsin. Leikkaa paksut reunat pois. Voitele taikina sulalla voilla ripottele sille korppujauhoja. Levitä täyte niin, että kumpaankin reunaan jää n. 5 cm tyhjää. Kääri rullalle pyyhkeen avulla. Purista päät kiinni. Siirrä uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele voilla ja halutessasi ripottele piunnalle korppujauhoja ja rouhittuja manteleita. Paistab 225 asteessa 10 minuuttia, laske lämpö 200 ja paista vielä n. 20 minuuttia.